FabCon, eli Microsoft Fabric Community Conference, on parhaillaan vauhdissa Barcelonassa ja asiantuntijamme Tommi ja Vesku ovat mukana kuulemassa tärkeimmät uutiset ja julkaisut. Tässä blogissa nopea läpikäynti paikanpäältä, millaisia ominaisuuksia ja uudistuksia tulee saataville heti ja mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa.
Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että AI on tässäkin FabConissa vallalla oleva teema. Uusia ominaisuuksia julkistettiin pitkä lista ja alkupään sessioissakin on tullut välittömästi esiin niiden soveltamisaheita hyvin erilaisissa toiminnoissa ja prosesseissa. Kattoterminä vilkkuu Fabric IQ, jonka alle monia uusia ja vanhoja tuttujakin ominaisuuksia on aiheen ympäriltä koottu.
Toinen merkittävä muutos lähitulevaisuudessa tulee olemaan raporttikehityksen muuttuminen Fabric App-pohjaiseen kehitykseen ja tätä varmasti rummutetaan vahvasti lisää tulevissa julkistuksissa. Vanhoista tutummista asioista suosittuja ovat olleet julkaisuihin, orkestrointiin ja versionhallintaa liittyneet sessiot, jossa viime vuonna tarjottiin vielä hyvin monia erilaisia tapoja, mutta tänä vuonna eri esittäjien ajatukset aiheesta ovat lähentyneet tosiaan hyvinkin merkittävästi. Tässä kolme mielenkiintoista osa-aluetta hieman laajemmin avattuna tässä vaiheessa konferenssia.
Workshop: Power BI Meets Agentic AI
Maanantaina Fabconissa järjestettiin useita työpajoja, joiden aiheet vaihtelivat laidasta laitaan. Tommi osallistui työpajaan aiheella “Power BI Meets Agentic AI: A Hands-On Workshop from Setup to Impact”. Työpajan tarkoituksena oli toteuttaa Power BI raportointi täysin agenttisen kehityksen menetelmin. Työkaluina käytettiin mm. Visual Studio Code –editoria, Github Copilot -sovellusta, sekä Microsoftin powerbi-authoring-pluginia, joka sisältää tarvittavat skill:t sekä MCP-serverin, joita hyödyntäen copilot saa tarvittavat resurssit tehokkaaseen toimimiseen.
Päivän aluksi ilmoitettiin myös useista GA:sta, mm. Power BI project –tiedostoformaatista sekä Power BI authoring –pluginista, jotka molemmat olivat myös työpajassa tehdyn kehitystyön edellytyksiä. Työpaja aloitettiin skenaariolla, jossa kehittäjä on perinyt Power BI semanttisen mallin. Luonnollisesti tästä mallista ei ollut saatavilla dokumentaatiota, ja sen kehittänyt henkilö ei ole enää tavoitettavissa.
Ihan realistinen, vaikka yksinkertainen tilanne siis. Mallin analysointi aloitettiin Power BI -servicessä Copilotin avulla, ja analysoinnin lopputulosten validoinnin jälkeen oli havaittujen puutteiden ja virheiden korjauksen vuoro. Copilot suoriutui tästä tehtävästä helposti, mutta virhelaukausten varalle Power BI -servicessä on semanttisen mallin muokkausten versiointi, jolloin edelliseen tilanteeseen on helppo palata tarvittaessa. Tämän yksinkertaisen harjoituksen tavoitteena oli tutustuttaa asiasta vähemmän perillä olevat osallistujat päivän teemaan, ja mielestäni tässä onnistuttiin hyvin.
Seuraava harjoitus oli sitten jo kaksiosainen, ja se toteutettiin käyttäjien omilla koneilla, aiemmin listattuja työkaluja hyödyntäen. Harjoituksen ensimmäisen vaiheen tavoitteena oli muokata olemassa olevaa tietomallia, luoda siitä dokumentaatio, muokata siihen kytkeytyvien raporttien ulkoasua, sekä lopulta julkaista muutokset Power BI serviceen. Harjoituksen toinen osa oli aloittaa kehitys luomalla Power BI semanttinen malli suoraan Power BI Serviceen, hyödyntäen Fabric remote MCP:tä. Myös tämä harjoitus onnistui ilman ongelmia, kielimallien ja muiden kehitysvälineiden kehitys on ollut viime aikoina hurjaa, ja virheiden määrä on vähentynyt huomattavasti. Toisessa harjoituksessa saatiin siis hyvää oppia sekä vanhan parantamisesta että uuden luomisesta.
Päivän kolmannessa ja viimeisessa harjoituksessa toteutettiin Fabric App, joka lukee organisaation myyntidataa. Sovelluksen kehittäminen oli suoraviivaista ja tulosta syntyi nopeasti. Ensimmäinen julkaistava versio valmistui alle tunnissa, ja sitä pääsi testaamaan. Testauksessa huomattiin tarve kirjata muistioita sovelluksessa valituille asiakkaille. Sovellusta muokattiin huomioimaan käyttäjän valinnat, joille kirjattiin muistioita erilliseen SQL-kantaan suoraan Fabric App:sta. Lopuksi App viimeisteltiin ulkoasun osalta vastaamaan yrityksen visuaalista ilmettä, sekä toteutettiin käyttäjälle mahdollisuus vaihtaa sovelluksen teemaa eri vaihtehtojen välillä.
Näissä harjoituksissa saatiin paljon käytännön kokemuksia agenttisesta kehityksestä, ja hyviä vinkkejä työpajan ohjaajalta siihen, miten näitä työkaluja käytetään tehokkaasti siten, että lopputulos vastaa käyttäjän vaatimuksia. Päivän aikana opittiin paljon, mutta verkko-ongelmista johtuen, työskentely ei ollut aivan niin sujuvaa, kuin olisi toivottu.
Muutokset lisensointiin
Toinen nostettava osa-alue on lisensointi. Sinänsä hieman tylsähkö aihe, mutta Power BI:n / Fabricin kontekstissa siihen on hyvin harvoin tullut muutoksia. Nyt saatiin heti kerralla useampi vaikuttava tekijä:
- Uusi Fabric tilausmalli F0 eli täysin käytön mukainen laskutus (on-demand billing). Kuten nykyisissä F2 ja suuremmissa kapasiteeteissa on aina maksettu kiinteää hintaa joko reserved tai pay-as-you-go tyyppisesti, kun kapasiteetti on päällä. Uusi F0-malli tarjoaa vaihtoehdon, jossa kapasiteetti on “päällä” koko ajan ja laskutus tapahtuu ainoastaan käytetyistä resursseista. Tämä on tietysti tuttu ajatus jo monen resurssin kohdalla Azuresta.
- Power BI Pro lisenssiin tulee sisältymään Fabric Appsit ja SQL-tietokannat. Power BI Pro on pysynyt käytännössä muuttumattomana aikojen alusta, mutta nyt Microsoft tarjoaa myös Pro-lisensointimallille uudet Fabric Appsit ja relaatiotietokannan. Mielenkiintoista on seurata, onko ominaisuudet ja toiminnallisuudet samat kuin kapasiteeteilla käytettävillä Appseilla ja onko näillä lisäyksillä hintavaikutuksia.
- Power BI käyttäjät voivat rajattomasti kysellä datasta Copilot chatissa M365 Copilot lisenssillä. Aiemmin Power BI-tietomalleista on voinut kysellä Fabric Copilotilla, joka on vaatinut tietyt asetukset ja oikeudet Fabricissa ja Fabric Copilotin käyttämät resurssit on kulutettu Fabric-kapasiteetilta. Tämän muutoksen jälkeen Power BI-tietomallien dataan liittyvä Copilot käyttö siirtyy siis M365 Copilot lisenssin alle, jos käyttäjällä on sellainen. Tähän odotetaan vielä tarkennuksia yksityiskohtien osalta.
Moderni raporttikehitys
Termillä Modern Report Builder esitetty ominaisuus oli tässä vaiheessa vasta “sneak peek” otsikon alla eli kyseessä ei ole vielä edes preview- vaiheeseen julkaistu ominaisuus. Samasta syystä tiedot olivat vielä vähäisiä, mutta esityksen ja käytäväkeskustelujen perusteella se tulee olevaan mullistavin raporttikehitykseen liittyvä muutos pitkään aikaan Power BI:ssä.
Modern Report Buider tulee, yllätys yllätys, perustumaan agentteihin perustuvaan kehitykseen, mutta Power BI-kehittäjille tutussa ympäristössä (mm. Desktop, Fabric).
Tässä kohtaa julkistettiin prompt-perusteisen raporttikehityksen lisäksi kokonaisuuteen liittyvän myös tiedon syöttäminen, write back-ominaisuudet ja työnkulkujen käynnistämiseen liittyviä toimintoja. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan lisätietoja näistä ja miten käy esimerkiksi translytical taskflow-ominaisuudelle tämän myötä sekä millaisia harmaita hiuksia governance-ammattilaiset tästä saavat. 🙂
Eikä tässä vielä kaikki…
Tähän ei ollut tarkoitus nostaa kaikkea mahdollista uutta, koska parannuksia ja tyystin uusia ominaisuuksia julkaistiin kymmenittäin. Palaamme vielä jälkitunnelmien osalta erityisesti niihin kohtiin, mitä odotuksia asetimme uusille asioille edeltävässä, FabConin ennakkoblogista.
Torstaina 1.10. on vielä viimeinen konferenssipäivä ja tiiviin tehokas informaatiotulvaviikko on taas vuoden ajaksi ohi. Ensi vuonna Euroopan FabCon järjestetään Amsterdamissa lokakuun lopulla. Yhdysvaltojen ja Euroopan Fabconin lisäksi ensi vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa myös APAC-alueen FabCon Australiassa, Sydneyssa.

